Sijoittaminen

Sijoittaminen ei ole pelkkää osakkeisiin satsaamista ja osakekurssien syynäilyä, vaan se voi myös olla viisas tapa säästää rahaa ja kerryttää varallisuutta – ja sitähän se lähtökohdiltaan onkin! Kaikki haaveilevat siitä, että olisivat taloudellisesti riippumattomia. Mieti, jos voisit päivän varoitusajalla matkustaa Malediiveille ja kokeilla yrittämistä ilman että ansiotulot vaarantuvat. Tämä on vain yksi syy monipuoliseen osakesäästämiseen.

Sijoittaminen kannattaa aina - kasvata omaisuutta helposti!

Jos sijoitat vaikkapa 100 € kuussa 20 vuoden ajan, on sijoituskautesi lopussa varallisuutesi yli 50 000 € (laskettu oletetulla 9% vuosittaisella osaketuotolla), vaikka todellisuudessa olet sijoituskautesi aikana siirtänyt osakesäästöihisi 24 000 euroa. Jos sen sijaan sijoitat 250 € kuussa 20 vuoden ajan, on osakevarallisuutesi sijoituskauden jälkeen yli 144 000 euroa!

Jos osakesäästät itsellesi eläkepottia 200 € kuukaudessa vaikkapa 35 vuoden ajan, on eläkeikäsi osakevarallisuus (eli salkkusi koko) noin 434 000 €. Silläpä voi viettää aikamoiset kissanpäivät!

Tämä johtuu siitä, että osakkeomistustesi tuotto on vuodessa 9%, jonka siirrät automaattiseti sijoituksiisi. Samalla kuin osakesäästät kuukausittain 200 €, kerryttää jo aikaisemmin osakkeisiin sijoitettu raha itseään. Esimerkki alla:

Osakesäästäminen ja sijoittaminen kannattaa - huimat tuotot!

Miten voin aloittaa sijoittamisen ja osakesäästämisen?

Sijoittamisen ei tarvitse olla vaikeaa – eikä se olekaan. Sijoittaminen onnistuu helpoiten perustamalla tili Nordnet -sijoituspalvelussa. Nordnetin käyttäminen on helppoa ja ennen kaikkea turvallista!

Perusta oma Nordnet tilisi tästä – se on ilmaista!

Nordnetin Superrahastoihin sijoittaminen on maksutonta

Nordnetin Superrahasto Suomi täysin kuluton indeksirahasto Suomessa – vastaavaa ei ole aikaisemmin nähty. Rahasto seuraa Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä, ja sijoittaa osingot uudelleen – aivan kuten itsekin tekisit, jos osakkeisiin sijoittaisit. Superrahasto on Nordnetin aloittelevien säästäjien suosituin sijoituskohde. Nordnetillä on myös vastaavanlaiset rahastot Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, joihin voit myös sijoittaa jos näin haluat!

Alkuun pääset jo 15 eurolla!

Miten perustan tilin Nordnetiin?

1. Osakesalkun avaaminen Nordnetiin on helppoa. Klikkaa tästä ja avaa maksuton osake- ja rahastosalkku – turvallisesti pankkitunnuksilla.

2. Siirrä rahaa ja aloita sijoittaminen. Tee nopeasti siirtyvä talletus salkkuusi. Se onnistuu myös verkkopankilla.

3. Tutustu Superrahasto Suomeen. Perehdy rahaston sääntöihin ja avaintietoesitteeseen ennen sijoittamisen aloittamista.